Monen olisi hyvä tietää, miten Venäjä hoitaa lapsensa. Leninin aloittamassa vallankumouksen jälkeisessä terrorissa tapettiin paljon ihmisiä, joilta jäi huikeat määrät orpolapsia. Suurin osa heistä vaelteli pitkin maata varastellen, ja vähitellen lapsirikollisista kasvoivat Neuvostoliiton ja Venäjän valtavat rikollisliigat.
Terroria johtanut Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi Tseka perusti orpokoteja, joissa lapsille yritettiin opettaa ammatti. He kokosivat saksalaisen Leican kopioita. Ostin kerran itsekin tällaisen kameran Ismailovskin torilta Moskovassa. Sen merkki on Tshekan perustajan Feliks Edmundovitsh Dzerzhinskin mukaan FED. Kamera muistuttaa kirjahyllyssäni Venäjän lapsipolitiikasta.
Moskovan monilla rautatieasemilla voi tänäänkin sääliä likaisia, nälkäisiä ja resuisia lapsia, joita miliisi jahtaa, kun he ovat varastaneet matkatavaroita tai ruokaa. Pieni osa heistä voi päästä laitoshoitoon, joka on niin kurjaa, että lapset karkaavat kaduille.
Orpoja on otettu myös lapsisotilaiksi, joista on helppo kouluttaa raakalaisia Kaukasuksen sotiin.
Usein pieniä lapsia näkee vanhoilla ihmisillä. Lasten isä on juonut itsensä hengiltä ja äiti lähtenyt toisen miehen mukaan.
Moskovassa ravintolan terassilla syöminen on riski, sillä pian ovat katulapset sieppaamassa leivänpalat tai pihvin lautaselta.
Ostin kerran moskovalaiselta kioskilta rapuja, jotka ovat eräänlaista alkoholistien välipalaa. Lauma mustalaislapsia kerääntyi viereeni vaatimaan osuuttaan. Mustalaismies tuli paikalle korostamaan vaatimusta, koska lapsilla oli nälkä. Annoin kullekin ravun, mutta ei sen syömisestä tullut mitään. Kysyin, mistä puistoon leiriytynyt parinsadan hengen mustalaisjoukko oli kotoisin. Tadzikistanin vuoristosta oli tultu.
Ihmettelin venäläiselle tutulleni, miten suuri mustalaisjoukko oli ilman autoja tullut lapsineen Tadzikistanista Moskovaan tuhansien kilometrien matkan. Venäläisellä oli heti vastaus: ”Se merkitsee sitä, että Tadzikistanissa alkaa pian sota. Mustalaiset ja juutalaiset väistyvät sodan jaloista.”
Viikon kuluttua alkoi Tadzikistanissa sota.
Jos Venäjän lapsivaltuutettu Pavel Astahov tai Kremlin päivystävä dosentti Johan Bäckman vaivautuisivat tutustumaan Moskovan ja Pietarin oligarkkien ylellisen elämänpiirin ulkopuolelle, Siperian jokien rantakyliin, vanhoihin kolhoosikyliin tai mihin tahansa maaseudulle, he näkisivät käsittämätöntä rappiota ja kurjuutta.
Öljyrikkauksista ei sinne ole valunut ruplaakaan. Nälkiintyneitä lapsia elää hylättyinä babushkojensa hoidossa hökkelikylissä, jotka eivät paljon poikkea Ruandan slummeista.
Kun matkustaa 40 kilometrin päähän Moskovasta, Venäjän koko surkeus alkaa paljastua. Jos jossakin on kelvollinen tie, se johtaa todennäköisesti jonkun marsalkan datshalle tai oligarkkien ylelliselle kalastusklubille.
Suomi on kitsastellut viisumien myöntämisessä pelätessään, että rikolliset pääsevät liian helposti tänne. Kyllä rikolliset osaavat aina ohittaa viisumiesteet. Viisumeilla kiusataan vain tavallisia kunnon venäläisiä, jotka eivät pääse omin silmin näkemään, miten Suomessa kohdellaan lapsia.
Venäjän lapsipolitiikasta lauloivat Kotkan meripioneerit irvokkaalla tavalla: ”Lenin-setä rakastaa meitä, ja meille hän on aivan yhtä kultainen kuin setä Ho Tshi Minh.”