Neuvostoliitto romahti yli 20 vuotta sitten. Lyhyen vapauden kauden jälkeen se on palannut entiselleen. Maata johtavat entiset kommunistit, salainen poliisi ja komsomol-taustaiset oligarkit.

Kun menee 40 kilometrin päähän Moskovasta, on kuin olisi Ruandassa. Tiet ovat kelvottomia, asunnot rotiskoita, kaupat kurjia. Teitä ei voi kunnostaa, kun kiviaines pitää tuoda Uralilta, sillä kallioperä on 600 metrin syvyydessä.

Euroopan puoleinen Venäjä on rakennettu jokien tuoman mutakerroksen päälle. Moskova-joen pengerrykseen käytetyt graniittilohkareet on tuotu silloisesta Suomen Karjalasta.

Mudalle rakentaminen on hankalaa. Moskovan talotkin ovat niin heikolla pohjalla, että ne vajoavat hiljalleen. Kun oligarkit rakentavat linnojaan, muutaman vuoden kuluttua he joutuvat kutsumaan remonttimiehet Suomesta, kun talot ovat homehtuneet ja vettyneet.

Kun sokkelin ympärille ei ole lapioitu hiekkaa, vesi imeytyy rakenteisiin ja tuhoaa ne. Venäläinen perustelee kelvotonta rakentamista sillä, ettei koskaan voi olla varma, voiko taloon jäädä pysyvästi asumaan. Aina on tullut liettualainen, puolalainen, ruotsalainen, ranskalainen, saksalainen, suomalainen, Tseka tai KGB karkottamaan asukkaat. Miksi siis rakentaisi viholliselle kunnollista taloa.

Kun Neuvostoliiton romahduksen yhteydessä sen hallitsemat itäblokin maat itsenäistyivät, ne ovat menestyneet paljon paremmin kuin entinen miehittäjä Venäjä.

Nytkin Venäjä kitkuttelee keinotekoisen korkean öljyn hinnan varassa, mutta siitä ei tavallinen kansa hyödy. Jos öljyn hinta putoaa 80 euroon barrelilta, Venäjä ei selviydy enää sitoumuksistaan.

Venäjällä ei osata tehdä kunnollisia autoja, televisioita, jääkaappeja, polkupyöriä, vaan ne tulevat ulkomailta. Ruokakaupan hyllyt ovat täynnä mm. Suomesta tuotua ruokaa.

Jos ajaa venäläisellä polkupyörällä, ohjaustankoa voi kääntää vain silloin, kun polkimet ovat pystyasennossa. Muuten etupyörä osuu jalkaterään.

Venäjä halusi aikanaan hyvittää erilaisissa sodissa kaatuneiden omaisia lupaamalla heille eläkkeen. Kun lesket menivät esikuntaan pyytämään todistusta, että miesvainaa oli ollut lentäjänä Pohjois-Koreassa tai Vietnamissa, sotilasneuvonantajana Egyptissä, Syyriassa, Angolassa tai muussa Afrikan maassa, esikunnassa lyötiin eteen paperi, että mies oli eronnut puna-armeijasta ja lähtenyt sen jälkeen toisen armeijan palvelukseen.

Leningradin sotilaspiirin esikunnasta kerrottiin leskille, ettei Suomen ja Venäjän välillä ollut mitään sotaa 1939–40. Eläkkeitä ei tullut.

Suuri osa Venäjää on jäänyt kehitysmaatasolle. Moskovan tai Pietarin loisteliaat keskustat näkevä ulkomaalainen saa väärän käsityksen maan taloudellisesta tilanteesta. Talotkin ovat turkkilaisten tai suomalaisten rakentamia. Autot ovat länsimaalaisia eikä kaupoissa näe venäläisiä tuotteita. Muukalaiskaunassaan Venäjä on kieltänyt georgialaisten viinien ja kivennäisvesien sekä moldovalaisen viinin myynnin.

Samalla kun Venäjä vajoaa surkeuteen, se lietsoo muukalaisvihaa esimerkiksi lapsiasioissa. Se on helppoa, sillä 95 prosenttia venäläisistä ei ole käynyt ulkomailla ja uskoo hallituksen vihanlietsontaan. Tuhatvuotinen orjuus on vielä pitkään venäläisen rasitteena.

Kerro kaverille

Suomella on ollut historian arpajaisissa satumainen onni. Kuinka vähällä on usein ollut se, että meistä olisi tullut venäläisiä, ruotsalaisia tai saksalaisia. Yksi vakavasti otettava vaihtoehto oli, että Suomen eliitti olisi mestattu vuonna 1940 Katynissa ja kansa karkotettu Siperiaan.
Ensiksi täytyy kiittää mongolijohtaja Tsingis-kaania siitä, että hän piti keskiajalla Venäjää vero-orjanaan niin, ettei siitä päässyt muodostumaan yhtenäistä kansallisvaltiota eurooppalaisen mallin mukaan.
Itsenäinen Venäjä ei olisi tyytynyt olemaan takapajuinen sisämaavaltio, vaan olisi pyrkinyt merten äärelle ja miehittänyt Suomen. Me olisimme tänään venäjää puhuvia ortodokseja.
Onneksi saimme olla yli 600 vuotta Ruotsin osana. Silloin ei ollut kouluja, joissa olisi ruotsalaistuttu, joten metsissä ja pelloilla syntyi ja eli suomen kieli. Ruotsalaistumiselta meidät pelasti Ranskan keisari Napoleon, joka antoi Tilsitissä 1807 Suomen Venäjälle.
Onneksi Venäjä oli 200 vuotta sitten niin heikko, ettei sillä ollut voimavaroja hallinnoida tai venäläistää tätä soiden, pakkasten ja hyttysten hallitsemaa Suomea, vaan se jätti meidät aika lailla rauhaan, kun se keskittyi komentelemaan Puolaa, Baltiaa, Kaukasusta ja muita miehittämiään alueita.

Vuonna 1918 Suomen asema oli taas vaarassa. Punaiset nousivat kapinaan ja pyysivät maassa olevia venäläisiä joukkoja avukseen. Valkoisten onneksi venäläisillä miehitysjoukoilla oli suureksi osaksi puolalainen upseeristo, joka ei halunnut sotkeutua Suomen sisäisiin riitoihin, vaan lähti kotiin puolustamaan Puolaa bolshevikkien hyökkäykseltä.
Mannerheimin oli helppo riisua puolalaisjohtoiset venäläisjoukot aseista ja odottaa saksalaisen divisioonan tuloa vapauttamaan punikkien valta-alue Uusimaa, kun valkoisten joukot olivat vielä kaukana Pohjanmaalla ja Tampereella. Saksalaisten ansiosta Mannerheimilla oli avoin tie marssia Helsinkiin pitämään voitonparaati 16. toukokuuta.
Mannerheim ei kunnioittanut joulukuun kuudetta itsenäisyyspäivänä lähes 20 vuoteen eikä tullut mielenosoituksellisesti itsenäisyyspäivän juhliinkaan.
Kansalaissodan voittajat pitivät itseään Suomen itsenäisyyden sankareina. He perustivat ritarikuntia ja jakoivat keskenään kunniamerkkejä. Heidän suurin saavutuksensa oli hävinneiden lahtaaminen.
Lisäksi valkoiset yrittivät tehdä Suomesta Saksan vasallin valitsemalla saksalaisen kuninkaan. Kiihkein Suomi-myyjä oli tuleva tasavallan presidentti. J. K. Paasikivi, jolle saksalaiset lupasivat kreivin arvon.

Suomen ulkopoliittiseen liturgiaan kuului vielä 1970-luvulla Paasikiven-Kekkosen linja. Toinen oli myymässä Suomea Saksalle aatelisarvosta, toinen lupasi Neuvostoliiton salaiselle poliisille keskellä sotaa Tukholmassa, että sodan jälkeen hän panee Suomen johtajat vankilaan – kuten sitten tekikin.
Suomen ns. isänmaallisia voimia muistellessa ei pidä myöskään unohtaa sitä, että kun kansa taisteli Savossa ja Pohjanmaalla venäläisiä vastaan 1808, Porvoossa toteutettiin oman aikansa Paasikiven ja Kekkosen linjaa, kun herrasväki oli rähmällään Venäjän keisarin Aleksanteri I:n edessä – ne jotka eivät olleet paenneet Ruotsiin, kuten Suomessa on ollut tapana.
Tällainen väki on siis monopolisoinut itsenäisyyden ja isänmaallisuuden.

Kerro kaverille

Suomen surkea urheilumenestys on suuri helpotus. Voi hypätä urheilusivujen yli, eikä tarvitse uhrata aikaa television urheiluohjelmiin. Niistä pahoittaa vain mielensä, kun suomalaiset ovat jossain 30 parhaan huonommalla puolella.

Suomalaisten liikunnallisen kunnon näkee jo kaduilla, kun äidit lykkivät 5-vuotiaita poikiaan rattailla, joiden seisomatelineellä on 7-vuotias lapsi. Helsingin liikennelaitoskin suosii liikunnan loppumista, kun lastenrattaita saa kuljettaa ilmaiseksi ja nuorten kävely on surkastunut.

Edes maalaiskoulujen pihalta ei lähde hiihtolatua, jota pitkin koulumatka tehtäisiin suksin. Koulumatkat tehdään taksilla, ja jos taksi ei hae kotipihasta, tehdään koululakko. Susi ja karhu ovat äitien ja taksiyrittäjien keksimiä satueläimiä, joiden pelossa ei voi kävellä tien varteen saati mennä jalan, suksin tai pyörällä kouluun. Maalla näkee hiihtolatuja vain siellä, missä on sotaveteraanien kuntoutuskeskus.

Maalla mennään parinsadan metrin päähän kylään mopolla tai autolla. Kirkonkylien urheilukentät ovat autioita, ja ne onkin rakennettu valtion rahoilla.
Kun kunniakomppania marssii perjantaisin Presidentinlinnaan, säälittää katsoa sitä laahustamista. Jos joukossa on joku ryhdikkäästi marssiva sotilas, hän on todennäköisesti tyttö.

Puolet suomalaisista on ylipainoisia. Koululuokat ovat niin pieniä, etteivät pojat pysty pelaamaan enää jalkapalloa tai pesäpalloa. On säälittävää katsoa, kun luokan seitsemän poikaa pelaa jumppamaikalla vahvistettuna futista. Eihän siitä peliä saa. Luokat on mitoitettu opettajien eikä oppilaiden tarpeiden mukaan. Koululuokassa pitää olla ainakin 40 henkeä, että se voi harrastaa kunnon liikuntaa.
Jos nuoret jotain liikuntaa harrastavat, äidit kuljettavat heidät hallille ja toimivat huoltajina. Kaduilla ja kaupoissa äidit keräävät nimiä listoihin, joissa lapsille vaaditaan sisähalleja, sillä eiväthän heidän sydänkäpysensä voi pelata kiekkoa ulkona pakkasessa.
Kunnanisät joutuvat riitelemään äitien kanssa, kun nämä valittavat, että kunnan ladulla on käpyjä, jotka ladun hoitajan pitää käydä keräämässä pois, etteivät lapset kaadu.

Kun joka kymmenes aikuinen sairastaa sokeritautia, joka viides on ruokarajoitteinen ja suuri osa muuten luulotautisia, terveet ihmiset alkavat olla vähemmistönä. Omat ikätoverit alkavat ensimmäiseksi leuhkia sairauksillaan ja esittellä pilleriarsenaaliaan. Terveiden ihmisten on turha odottaa sairaalta enemmistöltä minkäänlaista myötätuntoa.
Kun suomalaiset alkoivat sata vuotta sitten menestyä urheilussa, ei ollut valmentajia eikä äitejä kentän laidalla rähinöimässä. Urheilijat elättivät itsensä raskailla töillä. Hannes Kolehmainen oli muurari, Berliinin kultamitalistit kärräsivät raskaita viinalasteja laivasta Alkon varastoon Katajanokalla eikä apurahaurheilijoita ollut.
Nyt voimme ylpeillä sillä, että päätoimiset jalkapalloilijat voittavat Luxemburgin. Ainoan kerran kun Suomi on voittanut Italian jalkapallossa, ratkaisevan maalin teki Algot Niska, joka menestyi vielä paremmin kansakunnan tärkeissä huoltotehtävissä – pirtun salakuljettajana.

Kerro kaverille

Kun Pontius Pilatus matkusti vuonna 26 Roomasta maaherraksi Juudeaan, hän pysähtyi vaimonsa vaatimuksesta laivallaan Alexandriaan, joka tuohon aikaan oli Välimeren paras shoppailupaikka.
Pontius Pilatus antoi vaimolleen Claudialle viikon aikaa osteluun, mutta tämä oli aivan liian lyhyt aika, ja vaimo vaati kahta viikkoa. Keisari Tiberiuksen tytär Claudia oli tottunut ylelliseen elämään, mutta hänen yletön shoppailuviettinsä ylitti Pontius Pilatuksen kantokyvyn.
Pontius Pilatus ryhtyi verottamaan Jerusalemin temppelin pyhiinvaeltajia ylläpitääkseen Claudian elintasovaatimuksia. Kun Pontius Pilatus Jerusalemin ylipapin Kaifaksen vaatimuksesta, tosin vastentahtoisesti, tuomitsi Jeesuksen kuolemaan ristillä, hän halusi mielistellä papistoa voidakseen säilyttää verotusoikeutensa.
Saattaa olla, että tämän historian ensimmäisen tunnetun shoppailijan ahneus oli syynä siihen, että Jeesus kärsi marttyyrikuoleman, syntyi kristinusko, ja suomalaisetkin joutuvat kärsimään uskonnonopetuksesta ja osaavat ladella ulkoa Isä meidän, kymmenen käskyä ja Jaakobin poikien nimet.

Claudia ei ollut viimeinen shoppailuriippuvainen nainen maailmanhistoriassa. Nykyisin lasketaan, että vakavasti sairastuneita kulutusorientoituneita naisia on enemmän kuin miesalkoholisteja.
Kysykääpä joskus ystävättäriensä kanssa ostoksille lähtevältä naiselta, mitä tämä on menossa ostamaan: ”Tyhmä. Mistä sen voi vielä tietää, kun ei ole nähnyt, mitä on tarjolla.”
Äärimmäisen hölmöä on myös ihmetellä, miksi nainen on Zürichin välilaskun aikana ostanut kaksi paria liian pieniä kenkiä: ”Tyhmä. Ei ollut isompia!”
Shoppailuvietin sivutuotteita ovat myös liian pienet puserot ja mekot, jotka jäävät toiveikkaasti odottamaan toteutumatonta laihtumista. Niitä varten järjestetään ystävättärille kirpputoreja, joilla myydään liian pieniä vaatteita uusille omistajille.
Naisten shoppailussa on paljon samoja piirteitä kuin miesten alkoholismissa. Muotiliikkeiden kasseja piilotellaan kotona kuin kossupulloja. Jos panee merkille, että vaimolla on uusi puku, se on muka ainakin seitsemän vuotta vanha.
Shoppailun ammattilainen neuvoi siskoja, että aina kannattaa ostaa mustaa, sillä sitä ei mies huomaa.
Kotona vaimo tarvitsee vaatekaappitilaa noin viisi kertaa enemmän kuin mies. Kenkien määrässä hän ei toki pärjää Imelda Marcosille, mutta eräänlaisen pienikokoisen Berliinin muurin kenkälaatikoista voi makuuhuoneeseen rakentaa.

Suomen eduskuntakin joutuu nöyrtymään naiskansanedustajien shoppailulle. Valiokuntamatkoille pitää järjestää ylimääräinen ostospäivä, jonka mieskansanedustajat viettävät kaljalla.
Demarien naiskansanedustaja löysi kerran kauniit pronssiset kynttilänjalat Lähi-idästä, mutta ei harmikseen ostanut niitä. Seuraavalla valiokuntamatkalla hänelle räätälöitiin sellainen reitti, että puoli maapalloa kiertämällä hän pääsi ostamaan kynttilänjalat.
Eduskunnan ylimääräiseksi kamreeriksi ryhtynyttä puhemies Sauli Niinistöä kiukutti tällainen meininki, ja hän lakkautti valiokuntien shoppailupäivät.
Kun kokoomuslaiset seurapiirirouvat ovat intohimoisimpia shoppailijoita, heidän miehensä yrittävät Pontius Pilatuksen tapaan rahoittaa vaimojensa hullutukset verohelpotuksilla.

Kerro kaverille

Hesari on helpottanut elämää ratkaisevasti. Sen selaamiseen menee aamuisin enää 15 minuuttia:  kaksi minuuttia sarjakuvien lukemiseen, kymmenen minuuttia sudokuun ja kolme minuuttia, kun lukee toimittajien minä-minä -kolumnit, jotka kertovat heidän äitiys- ja isyyslomistaan, lastensa sairauksista, työmatkaongelmista tai siitä, että toimittajan mies ei suostu syömään tofukinkkua.
Kun toimittajien näköala päättyy kirjoituspöydän reunaan ja kun tutkivien journalistien etujoukko julistaa, että on sopimatonta tuntea päättäjiä, koska se korruptoi, lehdestä ei enää selviä, mitä maassa ja maailmassa tapahtuu. Kepulainen hallituksen puheenjohtaja, kepulainen päätoimittaja ja kepulainen mielipidetoimituksen päällikkö pitävät huolen siitä Hesarista on tullut Maaseudun tulevaisuuden Helsingin painos.
HS:n esikuvan tyyliin aloitan itsekin minä-minä -journalismin. Aluksi ajattelin kirjoittaa päällystakkini elämäkerran esikuvana Nikolai Gogolin Päällystakki (1842) ja sen omistaja Akaki Akakjevitsh.

Päällystakkini on nähnyt maailmaa ja tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin paljon enemmän kuin Hesarin nuoret nykytoimittajat. Se on ollut kaksi kertaa putkassa. Toisella kerralla pankin jouluglögeillä kokoomuksen uutistoimiston toimittaja otti takkini, mutta Aleksilla poliisi kiinnitti huomiota teltassa hoipertelevaan mieheen ja pidätti tämän. Taskusta löytyneiden tietojen mukaan poliisi soitti kotiin ja kävin hakemassa takkini Kisahallin putkasta.
Yhden päivän päällystakki vietti Moskovan Arbatilla olevassa putkassa, kun palttooni pidätettiin sen vuoksi, ettei sen omistaja ollut tehnyt lakisääteistä rekisteröinti-ilmoitusta.
Meitä oli 17 henkeä 12 neliömetrin sellissä. Miliisillä oli sakotuspäivä, jolloin kerättiin palkkarahat. Harmikseni minulla oli lippu Bolshoihin, jossa meni Joutsenlampi, mutta putkareissu kesti niin kauan ettemme päässeet taide-elämyksistä osallisiksi. Kun 80 ruplan sakkojen maksun jälkeen pääsimme pois putkasta, olimme sitä mieltä, että kokemus oli paljon antoisampi kuin Joutsenlampi. Sellissä oli mielenkiintoisia ihmisiä, joiden elämäntarinat olisivat hyvinkin kelvanneet oopperan libretoksi.
Päällystakkini sai tutustua myös uuden Venäjän ensimmäiseen homotapahtumaan. Moskovan taiteilijatalossa oli 1995 eroottisen tanssin esitys, jota päätimme mennä katsomaan. Paikan päällä huomasimme, että katsomo oli täynnä poikapareja kukkapuskineen.

Siellä opin uuden sanan venäjää, jolle ei sanakirjasta löytynyt selitystä: goluboi. Tämä sinistä tarkoittava sana on kansanomainen nimitys homoista. Se on lähtöisin Bolshoin baletista, joka käyttää sinisiä harjoitustrikoita.
Uskollisesti palvellut päällystakkini katosi pari vuotta sitten. Unohdin sen hauskan yön jälkeen iloisen lesken naulakkoon. Kun hän lopulta päätti tutkia päällystakin taskut, sieltä löytyi Marttaliiton kynä ja Rosa Meriläiseltä saatu pinssi, jossa luki: Vittu haisee hyvälle.
Niistä Eva-Maria tunnisti oitis päällystakin omistajan, ja niin takki kahden vuoden eron jälkeen löysi taas omaan kotiin.
Tässä on vasta murto-osa päällystakkini seikkailuista ja tarina jatkuu.

Kerro kaverille

Sosialismi oli hyvä aate, mutta kommarit pilasivat sen. Näin sanottiin, kun Neuvostoliitto ja sen satelliitit romahtivat yli 20 vuotta sitten. Sosialismin muistomerkkejä ovat miljoonien joukkohaudat, ränsistyneet kaupungit, kulkukelvottomat tiet, keskiaikaan vajonnut maaseutu ja orjamentaliteetti, joka on pahin demokratian este.
Yhä lähempänä on sekin päivä, kun voidaan sanoa, että markkinatalous oli hyvä aate, mutta optiorosvot ja porvarit pilasivat sen. Jatkuvissa talouskriiseissä valtio joutuu pelastamaan pankkeja ja pumppaamaan rahaa tappiollisiin yrityksiin.
Joskus Mooseksen aikoihin oli seitsemän lihavaa, seitsemän laihaa vuotta. Faraon suhdannepoliitikko neuvonantaja Josef pani lihavina vuosina viljaa talteen pahan päivän varalle, ja näin kansa selvisi.
Yhä enemmän alkaa tuntua siltä, että meillä on vain laihoja työttömyysvuosia. Aina kun lama tulee, hallitus alentaa hyväosaisten veroja. Kun porvarit hallitsevat yrityksiä, elinkeinoelämän järjestöjä, mediaa, eduskuntaa ja hallitusta, heidän ahneudellaan ei ole mitään rajoja.
Yritykset siirtävät toimintansa tai ainakin voittonsa veroparatiiseihin, käyttävät Suomessa ulkomaisia yrityksiä, jotka eivät huolehdi veroista ja sosiaaliturvamaksuista. Porvarit ovat keksineet sellaisenkin väitteen, että mitä alhaisemmat ovat yritysten ja yrittäjien verot, sitä enemmän veroja kertyy valtiolle. Kuulostaa tyttökoulun lyhyeltä matematiikalta.

Jos arvioi eri ihmisten halua osallistua yhteiskunnan rakentamiseen, Suomen porvareilla on satojen vuosien perinne välttää veroja ja yhteiskunnallista vastuuta. Kun ryssä hyökkäsi Suomeen, aatelisto, papisto ja porvarit pakenivat Ruotsiin ja Kainuun korpiin ja tulivat takaisin vasta kun vihollinen oli poistunut ja alkoi kunniamerkkien jako tai verovapauksien myöntäminen.
Porvarien inho veroja kohtaan on niin syvä, että kun vuonna 1907 nousi esiin ajatus, että valtion menojen kattamiseksi ryhdyttäisiin perimään tuloveroa, he vastustivat sitä synkeästi. Vapaamielisimmät olisivat suostuneet parin prosentin tuloveroon. Valtio joutui rahoittamaan toimintansa tulleilla, tupakka-, viina- ja pelikorttiveroilla. Oli myös muutaman markan vuotuinen henkiraha, jonka Nummisuutarin Eskokin osaltaan maksoi.
Henkiraha oli kaksi markkaa mieheltä ja yksi naiselta. Suuri osa maaseutua oli vapautettu henkirahasta. Sen jäänteenä Kepu nauttii nykyisinkin laajoista verovapauksista. Henkivero loppui 1924.

Suomessa pilkataan Kreikkaa, ettei siellä kukaan maksa veroja. Samalla unohtuu se, että Suomi on melkoinen veroparatiisi yrittäjille, maanviljelijöille, asianajajille, lääkäreille tai vaikkapa tori- ja muille pikkukauppiaille.
Kun suuri osa kansasta ei halua osallistua koulujen, sairaaloiden, teiden ja hyvinvointivaltion palvelusten kustannuksiin, jäljelle jääneiden taakka kasvaa. Tässä epätasa-arvossa on toistuvien lamojen syy.

Kerro kaverille

Eduskunta on vähitellen muuttunut yhden asian kansanedustajien joukoksi. Poliisikansanedustajat innostuvat vain rikos- ja oikeusasioista. Lääkärikansanedustajat ovat aktiivisia Lääkäriliiton asioissa. Sairaanhoitajat keskittyvät Tehyn ja hoitajien asioihin.
Jos maassa olisi poliiseja, lääkäreitä ja sairaanhoitajia suhteessa yhtä paljon kuin heitä on eduskunnassa, meillä olisi yhteensä 600 000 poliisia, lääkäriä ja sairaanhoitajaa. Kyllä olisi turvallista ja terveellistä elää.
Ruotsinkielisille kansanedustajille vain ruotsinkielisten etuoikeudet ovat tärkeitä. Kokoomuksen kauppakamarinulikat ajavat verohelpotuksia rikkaille ja valtion tukiaisia yrityksille.
Keskustan kansanedustajat huolehtivat siitä, että maaseudun väki saa kato-, tulva- ja lukemattomat muut korvauksensa.
Kepulle on tärkeää, että se saa pitää vallassaan pienet elättikunnat, joiden kustannuksista puolet tulee valtion kassasta. Kepun luonnoton valta perustuu juuri tähän kuntakoneistoon. Se elättää tuhatmäärin kepulaisia kunnanjohtajia ja virkamiehiä. Elättikunnat voivat jakaa koulukyydit, teiden ylläpidon, rakennusurakat jne. omilleen. Sitä eivät edes maailman korruptiotutkijat huomaa.

Hevoset ovat aikoinaan luoneet kuntarajat, kun piti päästä kirkkoon, hautuumaalle ja oppikouluun kunnan keskustaan hevoskyydillä.
Hevosten luomia kuntia yrittävät nyt Kepun aasit säilyttää.
Historiallisesti pienten elinkelvottomien kuntien elämän turvasi pitkään Helsingin pikkuinen Kulosaari.  Kun Helsinki aikoi liittää sen itseensä 30-luvulla, Kulosaaressa asuvat laivanvarustajat halusivat säilyttää itsenäisyytensä ja ennen kaikkea kolmen pennin veroäyrinsä.
Suuri osa Suomen kauppalaivastoa oli rekisteröity Kulosaareen, ja laivanvarustajat pyysivät sen ajan huippujuristilta pakkoliitosta vastustavan lausunnon. Juristi oli K. J. Ståhlberg, itsekin Kulosaaren veroparatiisin asukas. Vuonna 1946 Kulosaari liitettiin lopulta Helsinkiin sillä ehdolla, että Helsinki hoitaa sen tiet ja kadut. Tähän Kulosaaren ennakkotapaukseen Maalaisliitto-Kepu on aina nojannut vastustaessaan kuntien pakkoliitoksia. Kulosaaren ero Kepun elättikuntiin verrattuna on se, että laivanvarustajat pystyivät itse maksamaan kuntansa menot.

Kuntien kummallisuuksiin kuuluu myös Espoo, jolle on annettu jopa kaupunkioikeudet, vaikka se on vain kokoelma kyliä. Kukaan ei kerro osoitteekseen Espoota, vaan sanoo asuvansa Tapiolassa, Haukilahdessa tai Olarissa. Kun espoolainen nousee taksiin, hän sanoo: ”Kaupunkiin”. Hän tarkoittaa Helsinkiä.
Aamuisin espoolaiset köröttelevät autoissaan töihin Helsinkiin ja iltaisin takaisin Auschwitzia muistuttaviin rivitaloslummeihinsa, ”kaupunkiin”, josta urbaani elämä on sammunut. Tapiolastakin on tullut rollaattorilähiö. Espoo vastustaa synkeästi liittämistä Helsinkiin, mutta havittelee aluevaltauksia Kirkkonummen suunnalta.

Kerro kaverille

Asuinpaikan valitseminen kaupungista vaatii asiantuntemusta. Hyvä neuvo on hankkia asunto alueelta, jossa viihtyvät puliukot ja valkoposkihanhet. Heillä on silmää asumiselle. Heillä pitää olla puistot ja merenranta lähellä.
Puliukot eivät viihdy Kauniaisissa porvarislummeissa eivätkä oikein Töölössäkään. Pultsareiden aiemmin suosimista kaupunginosista, Rööperistä, Kalliosta, Sörkästä ja Katajanokasta, on tullut paremman väen asuinpaikkoja ja hinnat ovat kohonneet pilviin.
Kun pultsarit, satamajätkät ja huorat katosivat Katajanokalta, tilalle muutti pankinjohtajia ja Nokian optiomiljonäärejä. Näiden lisäksi tuli kaikenlaisia niuhottajia, jotka haluavat kieltää urbaanin elämän hauskuudet kuten ravintolat, katukahvilat, terassit ja tupakanpolton parvekkeilla. Heistä on enemmän harmia kuin pultsareista.

Kun etsii asuntoa kerrostalosta, kannattaa talon kunnon sijasta selvittää asukkaiden laatu. Katon voi korjata, julkisivun voi rapata ja maalata, ikkunat voi uusia ja putkiremontin voi tehdä, mutta jos talossa asuu arkkitehti, asianajaja tai lentokapteeni, saa varautua kaikenlaiseen kiusantekoon, valituksiin ja naapuriterroriin. Joillakin on sellainen käsitys, että heillä on oikeus kieltää lasten leikit pihalla ja hauska katuelämä. Asianajajat ja arkkitehdit hallitsevat myös kaikki mahdolliset valitus- ja jarrutuskeinot.
Urbaani elämä tuntuu olevan monelle ylivoimaista. Ratikan kolina, hanhien ja pulujen paskominen, varovainenkin pyöräily jalkakäytävillä tai lasten iloinen mekastus on heille kärsimys. Pitää pysyä maalla Espoossa, jos ei kestä kaupunkielämää.

Helsingistä ovat kadonneet kalakaupat, leipomot ja pikku verstaat, joista sai arkisia palveluja. Vanhat kivijalkakaupat ovat kuolleet ja tilalle on tullut asianajo-, arkkitehti- ja viestintätoimistoja. Jos haluaa tuoretta leipää, pitää leipoa itse. Silakkaa saa harvoin edes torilta, ja on paras mennä ongelle Lauttasaaren sillalle.
Kun Helsingin asukkaista on 15 prosenttia syntyperäisiä stadilaisia, se näkyy myös kaupungin hallinnossa. Savolaiset, hämäläiset, pohjalaiset ja lappilaiset ovat vallanneet valtuuston eikä virkamiehilläkään ole perinteitä täällä asumisesta.
Kaikessa hiljaisuudessa Helsingistä on tulossa sisämaakaupunki, kun merta täytetään ja rantaviiva etääntyy asutuksesta. Helsinki olisi Venetsian veroinen, jos saaret, niemet ja lahdet olisi säilytetty. Purjehdusseuroista on tullut kanoottikerhoja, kun idän ja lännen kunnille on pitänyt rakentaa matalia siltoja, joiden alta ei mahdu kuin Finnjollalla.
Loput rannat ovat vallanneet merenkulkuhallitus, satamalaitos ja venekerhot panssariaitoineen.
Kun Espoon metro valmistuu, voisi harkita Länsiväylän purkamista, koska se rakennettiin 1930-luvulla vastoin espoolaisten tahtoa. Saaret, niemet ja merenlahdet kaunistaisivat maisemaa.

Kerro kaverille

Pankkia ei kannata ryöstää. Saalis on vaatimaton, kiinni jää taatusti ja tuomio on pitkä. Paljon älykkäämpää on omistaa pankki ja ryöstää muiden rahat.
Jos pankit eivät onnistu ryöstöissään, valtiot tai Euroopan unioni korvaavat niiden tappiot.
Kaikkien rikkauksien alkuperä on suuren luokan rikoksissa. Bolshevikit ryöstivät Venäjän rikkaudet ja tekivät kaikista köyhiä. Poikkeuksena olivat vain bolshevikit. Kun he huomasivat 1980-luvulla, että Neuvostoliitto on luhistumassa, toteutettiin Lokakuun vallankumoustakin suurempi ryöstö.
Kommunistijohtajat antoivat urheiluseuroja ja Komsomolia johtaville pojilleen oikeuden kaikenlaiseen liiketoimintaan. He saivat tuoda Venäjälle lännestä viinaa ja tupakkaa verovapaasti. Kun Venäjällä meni outoon kaupunkiin, varmuudella tiesi, että paikalliselta stadionilta löytyi disko, kasino, bordelli ja pornovideoiden esityspaikka.
Kommunistinuoret keräsivät Mihail Hodorkovskin tavoin rikkaudet, joilla ostettiin maan öljy-, kaasu- ja mineraalirikkaudet, jotka Vladimir Putin kaappasi heiltä.
Kun Neuvostoliitto luhistui, kommarit varastivat maan kulta- ja valuuttavarannon. Satoja rahtilaivoja myytiin Afrikkaan. Operaatioissa oli salainen poliisi KGB mukana.

Sama tapahtui muissakin kommunistivaltioissa. DDR:ssä Stasi varasti kaiken mahdollisen valtion omaisuuden ja jätti Liittotasavallalle konkurssipesän. Itä-Saksan omaisuuden putsaaminen meni niin pitkälle, että maan lähetystöt myivät pilkkahintaan irtaimistonsa.
DDR:n Helsingin lähetystöstä sai edullisesti huonekaluja, tammisia kirjahyllyjä, astioita ja kauniita kristallilaseja. Myyntiä auttoi taistolainen kansanedustaja Jaakko Laakso, joka nykyisinkin toimii näiden kommunististen rosvovaltioiden konsulttina. Laakson konsulttiyhtiöllä oli hyvä veroneuvoja, kansanedustaja Eero Lehti (kok).
DDR:läiset diplomaatit olivat katkeria, kun Saksa ei ottanut näitä varkaita palvelukseensa. Poikkeus oli Lontoon lähetystön vahtimestari, joka esti varkaudet.

Suomen kommunistit olivat pienellä panoksella mukana ryöstöoperaatiossa. SKP ennakoi, että kommunismi luhistuu. Johtajiaan pelastaakseen se lähti salaisiin liiketoimiin. Puolue osti yrityksistä osuuksia, joiden valvojiksi pantiin SKP:n luottomiehet.
SKP omisti salaa talo- ja elementtitehtaita, joiden tuottavuus nousi kohisten, kun lakot loppuivat niistä. Se osti Kuusisen vaatetusliikkeen ja parhaimmillaan sillä oli 150 hevostakin, jotka puolue osti tallin omistaneelta SKOP:n pankkiirilta. SKP yritti myydä niitä Leningradin hevoshuutokaupassa, mutta puolueen uskottu palasi kotiin mukanaan 16 uutta hevosta. Lopulta hevosista tehtiin makkaraa.
Kun kommunistit myivät mm. työläisten talkoilla rakentamat Koiton ja Kulttuuritalon, he pitivät rahat. Saalis oli noin 450 miljoonaa markkaa. Etteikö rikos kannata?

Kerro kaverille

Tervetuloa Helsingin Sanomista potkut saaneiden joukkoon, päätoimittaja Mikael Pentikäinen. Olisin esittänyt osanottoni ja onnitteluni netin kautta, mutta arvelin, että sähköpostisi suljettiin heti kuten lehdessäsi on tapana. Sihteerisi joutui poistumaan heti, kun annoit hänelle pari viikkoa sitten potkut yli 35 vuoden palvelun jälkeen.
Yli 30 vuoden kokemuksella voin sanoa, että elämää on myös Helsingin Sanomien ulkopuolella, vaikka sitä ei lehden sisällä juuri tiedetä. Kolmena vuotenasi ajoit Hesarin rappiolle, josta nousu on vaikeaa, kun kokeneet ja tietävät toimittajat ajettiin varhaiseläkkeelle samaan aikaan, kun pääkirjoituksissasi vaadittiin eläkeiän korotusta.

Nettipalstoilla puolueesi Kepu käynnisti heti kampanjan, jossa sinua kehuttiin. Lähtiäissanoissasi kiittelit, että sinulla oli toimituksen ja lukijoiden luottamus. En tunne tällaisia lukijoita ja toimittajistakin vain ruskeakielisimmät ylistivät sinua.
Kepu pitää nyt netissä meteliä siitä, että Hesari oli ennen sinua niin sosiaalidemokraattinen. Pötyä! Laskimme porukalla, että Hesarin toimituksessa oli 1970–80-luvuilla kuusi sosiaalidemokraattia lähes 300 toimittajasta.
Kun Mauno Koivisto valittiin presidentiksi, Kepu ja muut porvarit syyttivät siitä Helsingin Sanomia. Lehdessä oli ylivoimainen enemmistö ei-Koivisto-liikkeellä. Päätoimittajatkin olivat valmiita hyväksymään presidentiksi kenet tahansa paitsi Koiviston, viime vaiheessa RKP:n Jan-Magnus Janssonin.
Etelärannan työnantajajärjestöt olivat Koivistoa vastaan. Minutkin kutsuttiin Etelärantaan kuuntelemaan pelottelua, että puna-armeijan panssarit tulevat Suomeen, jos Koivisto valitaan.

Yritin kerran saada politiikan toimitukseeni uuden toimittajan, mutta päätoimittaja kieltäytyi nimittämästä häntä: ”Meillä on jo liikaakin demareita.” Toimittaja oli kerran ollut lakkovahtina ja istui ammattiosaston hallituksessa. Tämä ”demari” kelpasi kyllä Anneli Jäätteenmäen aviopuolisoksi. Jouduin ottamaan kokoomuslaisen toimittajan.
Kiihkoporvarit vaativat usein siihen aikaan, että Yleisradion vasemmistolaiset uutiset pitää lakkauttaa ja tilalle ottaa STT:n uutiset, jotka ovat puolueettomat. Asiantuntevia huvitti, sillä juuri STT oli kovien stalinistien pesäpaikka, kun Yleisradiossa oli pieni määrä maltillisia demareita, jotka eivät paljon poikenneet järkevistä kokoomuslaisista sinä aikana, jolloin kauppakamarinulikat ja IKL-henkiset yrittäjät eivät olleet vielä vallanneet puoluetta.
Suomen median poliittinen jako on nykyisin sellainen, että kokoomus hallitsee televisioita ja radioita sekä suurten kaupunkien lehtiä, Kepu maakuntien lehtiä ja demareilla on muutama onneton lehtirääpäle. Huvittavaa, joskin vaaratonta on se, että porvarillisimmissakin lehdissä on yliopistojen vihertämiä toimittajia 30-40 prosenttia, mutta heille on jätetty ympäristöasiat ja homojen oikeudet.

Kerro kaverille

Niuhottajat määräävät Suomessa asioista. Jokaisessa taloyhtiössä, tienhoitokunnassa ja työyhteisössä on yksi niuhottaja, joka terrorisoi muita.
Tämän vielä kestäisi, mutta kun eduskunnankin niuhottajavähemmistö määrää lakien sisällön ja tekee elämästä ikävää.
Nyt eduskunnan niuhottajat yrittävät kieltää turkistarhauksen. Jos he onnistuvat tässä, seuraavana vuorossa ovat kanat, siat, lampaat ja lehmät.
Helsingin kaupunginvaltuuston niuhottajat ovat mestareita kieltämään kaiken hauskan ja maukkaan. Viimeksi he määräsivät kouluihin pakollisen kasvispäivän. Seuraus oli se, että kasvispäivinä koululaiset karkaavat hampurilaisbaareihin.
Vihreisiin ovat kerääntyneet niuhottajat, jotka yrittävät tyrkyttää omaa elämäntapaansa muille. Vihreät niuhot itkettävät eduskunnan nuoria naisia, jos nämä eivät äänestä heidän kieltolakiensa puolesta.

Sosiologeilla ja psykologeilla olisi mielenkiintoista selvittää vihreiden niuhojen psyyke, esimerkiksi se, miksi melkein kaikki vihreiden naiskansanedustajien avioliitot hajoavat. Osittain ongelma on peritty kommunisteilta, joita siirtyi vihreisiin Skp:n ja Skdl:n hajotessa. Kommunistien perinnejärjestössä Vasemmistoliitossa tämä kulttuuri jatkuu, kun se tämän viikon puoluekokouksessa hyväksyy vihreän puolueohjelman, jonka vanhat stalinistit ovat laatineet.
Niuhottajien valta näkyy työpaikkojen ruokalistoissakin. Parin prosentin vegaaniterroristit määräävät, mitä muidenkin pitää syödä: kikhernepaistosta, soijakinkkua ja kofeiinittoman kahvin kanssa pitää olla soijamaitoa. Eettisistä syistä ei voi syödä ternijuustoa, koska se on tehty lehmän lapselta ryöstetystä maidosta.
Ruokarajoitteita itselleen keksineet vaativat ravintoloissa, sairaaloissa ja lentokoneissa erityispalvelua. Jos 200 naisopettajalla on seminaari, 150 vaatii oman ruokavalion. Miten tällaiset opettajat osaavat neuvoa oikeita ruokatapoja lapsille?
Ravintolat ihmettelevät, miksi vain suomalaisnaiset ovat allergisia maidolle, viljalle, juustolle, paprikalle ja lihalle.  Kahvilan kassalla jonot venyvät, kun niuhottaja kuulustelee myyjää leivosten raaka-aineista.
Eduskunnassakin oli kansanedustaja, joka keksi itselleen keliakian ja laktoosi-intoleranssin, mutta hänelle ei riittänyt yksi erikoisruoka, vaan hän vaati, että pitää olla kaikkia vaihtoehtoja tarjolla.

Niuhottajaäidit terrorisoivat kouluja. Heille ei kelpaa koulun opetus eikä ruokavalio. He eivät laske lapsiaan luokan pyöräretkelle, jos jokaisessa risteyksessä ei ole valvojaa pysäyttämässä liikennettä. Joskus oikeus voisi määrätä äideille lähestymiskiellon kouluun.
Suomessa on tapana, että oikeusministeriksi valitaan Anna-Maja Henrikssonin tapainen niuhottaja, joka tuo eduskunnalle mieleisiään lakeja. Median lemmikkejä ovat niuhottajat, joille aina löytyy palstatilaa.

Kerro kaverille

Poliitikkojen lempiteesi on vastustaa Euroopan liittovaltiota. On vaikea käsittää, miksi sitä pitää vastustaa. Olen vahvasti Euroopan liittovaltion kannalla jo pelkästään sen vuoksi, että Keskusta ja perussuomalaiset vastustavat sitä. Nehän eivät ole missään muussakaan asiassa oikeassa.
On helppo ymmärtää, että suomalaiset kyläpoliitikot vastustavat liittovaltiota, sillä Paavo Väyrynen, Timo Soini ja vastaavat olisivat Euroopassa mitättömyyksiä, mutta Suomessa he voivat pullistella.
Liittovaltion vastustajat hallitsevat Suomessa yli kahtasataa kuntaa, joita he voivat hallita mieli- ja korruptiovaltaisesti, eikä valtiolla ole muuta oikeutta kuin rahoittaa tämä lysti. Euroopan liittovaltio ei kauan katselisi tällaista meininkiä.
Moni pelkää, että rikollisuus leviää yli liittovaltion rajojen. Eihän Europol sille mitään mahda. Mutta Yhdysvaltain liittovaltiossa FBI ratsastaa paikalle, jos korruptoitu sheriffi antaa rikollisten mellastaa. Euroopassa pitäisi olla sellainen poliisi, että se lähettää heti joukot Bulgariaan ja Romaniaan.
Eurooppalainen liittovaltiopoliisi olisi monen perussuomalaisenkin mieleen, vaikka se olisi selvää liittovaltiokehitystä. Suomessa eduskunnan pamppupuolue elää menneisyydessä ja halusi säilyttää pirtukauden jäänteen Liikkuvan poliisin.

On monia asioita, joita yksittäinen valtio ei pysty hoitamaan, mutta liittovaltiolla riittäisi voimaa. Esimerkiksi pankit ovat panneet useita kertoja Euroopan valtioita polvilleen. Tarvitaan liittovaltion pankkitarkastus, joka voi panna holtittomat pankinjohtajat kuriin ja tarvittaessa linnaan.
Ympäristöongelmia ei voi ratkoa yhden valtion sisällä, vaan tarvitaan yhteiset säännöt koko Eurooppaan ja niille liittovaltion valvontaelimet.
Moni pelkää liittovaltion kieliongelmia. Yhdysvaltain liittovaltiossa puhuttiin alun perin englantia, saksaa, ranskaa, espanjaa, flaamia, venäjää jne. Itävalta-Unkarin parlamentissa puhuttiin yhtätoista kieltä eikä se ollut ongelma.
Euroopan yhteisenä kielenä on huono englanti, tämä merimiesten, kaupparatsujen ja prostituoitujen kansainvälisen kanssakäymisen väline, jolla pärjää kaikkialla maailmassa. Ei ole suuri vaiva hankkia tätä taitoa jopa Savossa.

Suomella on yli 700 vuoden kokemus liittovaltioista Ruotsin ja Venäjän kanssa. Ruotsin osana olimme puolalaisten, saksalaisten ja balttien kanssa, Venäjän liittovaltioon kuului meidän lisäksemme kymmeniä kansoja.
Suomen kokemukset Ruotsin ja Venäjän liittovaltioissa olivat enimmäkseen hyviä. Suomalaiset pääsivät korkeisiin virkoihin molemmissa maissa. Esimerkiksi tsaarin Venäjän armeijassa oli lähes 500 suomalaista kenraalia ja amiraalia, kun itsenäisen Suomen armeijassa heitä on ollut vajaat 300.
YK:ssa ja EU:ssa korkeat suomalaiset virkamiehet ovat olleet yliedustettuja. Mennään siis Euroopan liittovaltioon nopeasti.

Kerro kaverille

Suomi on vähitellen silpoutunut monien kulttuurien maaksi, jossa eri asuinpaikoilla ja eri ammattikunnissa puhutaan eri kieltä. Tosin jo 60 vuotta sitten puhuttiin murteita, joita helsinkiläispojan oli vaikea ymmärtää hiihtolomalla Savossa tai Hämeessä.
Hämäläinen keittiökieli oli saanut vaikutteensa ruotsista. Lautanen oli talriikki, haarukka kahveli, kaulaliina halstuuki jne. Nyt radio ja televisio ovat yhtenäistäneet murteet. Helsingissä opettajat kävivät sinnikästä taistelua stadin slangia vastaan, joten sitä osaavat lähinnä yli 70-vuotiaat ruotsinkieliset miehet, joiden opettajat eivät pystyneet valvomaan poikien katukieltä.
Jos pyytää tarjoilijalta, että ”skulaaks fiuden”, tämä ei ymmärrä, että se tarkoittaa: ”Neiti, olisitteko ystävällinen ja soittaisitte taksin.”
Stadin slangin katoamisen ja murteiden lieventymisen jälkeen on syntynyt uusi ongelma. Eri ammattikunnat puhuvat jotain muuta kuin suomea. Lääkärien munkkilatinasta tai tietokoneasiantuntijoiden siansaksasta ei ymmärrä mitään, markkinointimiesten kieli on lähinnä hepreaa, teknisiä lehtiä lukiessa ihmettelee, ovatko toimittajat käyneet samat koulut kuin me muut.

Presidentti Sauli Niinistön ulkopoliittisen seminaarin asiantuntijoita kuunnellessa syntyi epäilys, että ulkopolitiikka halutaankin pitää harvojen salatieteenä. Television päivystävät dosentit ovat kehittäneet taiteeksi sen, miten köyhällä sanavarastolla pystytään yksinkertaiset asiat saamaan vaikeaselkoisiksi.
Kansan kielellisen hajaantumisen lisäksi on tapahtunut alueellinen jakautuminen. Helsingissä porvarit ja työläiset asuvat eri alueilla. Kaivopuistossa, Katajanokalla tai Kulosaaressa ainoat työläiset ovat talonmiehiä. Porvarien Sörkässä eli Töölössä nousee hirveä meteli, jos sinne yritetään perustaa asuntola, johon laitapuolelle ajautuneet työläiset majoittuvat. Maahanmuuttajat on asutettu lähiöihin, joissa he eivät häiritse porvarien rauhaa.
Kaupunkilaisten ja maalaisten eriseuraisuus on myös lisääntynyt. Kaupunkilaiset tuntevat vielä jonkin verran maaseutua kesähuviloidensa ansiosta, mutta maalaiset eivät tunne kaupunkielämää. Helsingissä käyvät maalaiset ovat tutustuneet Korkeasaareen, Kansallisteatteriin, Kansallismuseoon ja Olympiastadioniin, mutta oikea kaupunkielämä on heille vierasta ja jopa vastenmielistä.

Maalaisten kaupunkikaunaa voisi lieventää, jos ottaisimme maalta oman kummiperheen, jolle esittelisimme kaupunkielämän parhaita puolia. Olemmehan mekin saaneet maalta paljon positiivisia vaikutteita sen lisäksi, että olemme kuunnelleet vuosia perintö-, raja-, vesi- ja muita naapuririitoja.
Tätä menoa Suomeen tarvitaan uusi Agricola ja Snellman, jotka loisivat maalle yhden ymmärrettävän kielen ja kulttuurin. Aikoinaanhan kirkko loi yhtenäiskulttuuria Suomeen.

Kerro kaverille

Oman korkean ikänsä huomaa päivittäin, kun lukee kuolinilmoituksia, joissa ikätoverit ovat poistuneet. Henkilökohtaisia muistotilaisuuksia ovat ne, kun poistaa puhelimesta vainajien puhelinnumerot. Muistiin palautuvat hauskat rapuillalliset, hiihto- ja kalaretket, sököillat, poliittiset väittelyt sekä vanhat naisseikkailut.

Erityisen pitkään muisteluun jouduin, kun poistin puhelimestani juhannuksena kuolleen pääkonsuli Heikki Tavelan nimen ja numeron. Heikki oli värikäs persoona, joka oli tehnyt huonoista tavoistaan taidetta.

Kun työnantajajärjestön nuori juristi tuli kohteliaasti esittäytymään, Tavela veti kätensä selän taakse ja sanoi: ”Minä pesin juuri käteni.”

Kun kirjoitimme Lasse Lehtisen kanssa tv-sarjaa, jonka päähenkilö oli räyhäävä kauppaneuvos Johannes Paukku, Tavela soitti ja  räyhäsi. ”Miksi siitä Paukusta on tehty aivan kuin minä? Sitä paitsi, minä en ole tuollainen!”

Kun Paukku ”nimitti” Johannes Koroman STK:n toimitusjohtajaksi, vuorineuvokset suuttuivat, että Tavela on ohittanut heidät. Koroma sai pitkään selitellä, ettei Tavela häntä nimittänyt. Fakta ja fiktio menivät sekaisin niin tavallisilta katsojilta kuin päättäjiltäkin.

Tv-johtaja Heikki Lehmustoa Tavela vaati valvomaan, ”ettei minulle vittuilla”. Lehmusto sensuroi tekstejä, mutta ei kerran huomannut, kun tarinassa kerrottiin, kuinka Paukku oli heittänyt vävypoikansa Tollon pois Alkon hallintoneuvostosta, kun tämä ei ymmärrä tärpätistä mitään, ja meni itse sinne. Tollo sai lohdutukseksi paikan Finnairin hallintoneuvostosta.

Tavela mylvi puhelimessa Lehmustolle: ”Mehän sovittiin, ettei minulle vittuilla.” Lehmusto ei ymmärtänyt, mistä oli kysymys. Tavela joutui selittämään, että hän oli erottanut kokoomuksen puoluesihteerin Poku Kivelän Alkon hallintoneuvostosta ja mennyt itse hänen tilalleen. Kivelä sai mennä Finnairin hallintoneuvostoon.

Tavela oli suuri silakoiden ystävä, jonka mielestä hän itse tekee parhaat silakat ja Savoy toiseksi parhaat. Kalle Isokallion kanssa selitimme Savoyn rapuillallisilla, että ravintola Salvessa on erinomaiset silakat. Tavela harmitteli, ettei hän voi käydä Salvessa, koska oli saanut sinne porttikiellon vuonna 1952. Kirjoitimme Kallen kanssa nöyrän ja juhlavan anomuksen, että pääkonsuli Tavelan lähes 50 vuotta vanha porttikielto kumotaan. Salven henkilökunta allekirjoitti anomuksen ja faksasimme sen Tavelalle sekä Ilta-Sanomien, Iltalehden ja Kauppalehden toimituksiin. Kaikissa lehdissä oli näkyvä uutinen, että Tavelan porttikielto Salveen on peruutettu.
Kun sadat tutut olivat kysyneet porttikielloin syytä, tuli Tavelalta meille faksi: ”Herrat Kalle ja Loka: Haistakaa paska!”
Tavela motkotti usein, kuinka paljon hän on kärsinyt, kun häntä pidettiin Paukun esikuvana, vaikka Paukku oli laimea versio Tavelasta.

Kerro kaverille

Suomi on Euroopan porvarillisin maa. Vasemmiston kannatus on alle 25 prosenttia. Sosiaalidemokraattien Sdp on lähinnä sosiaalitanttojen, eläintensuojelijoiden ja eläkeläisten puolue. Kommunistien perinnejärjestö Vasemmistoliitto on katuhuligaanien, seksuaalisten vähemmistöjen ja stalinistien puolue.

Vasemmiston kulttuuri on puolikuollut. Työväenlaulujakin kuulee nykyisin vain kokoomuksen kauppakamarinulikoiden valkoviininhuuruisissa illanvietoissa, joissa ”niin monta, niin monta on tielle uupunut…”

Vasemmiston kokouksissa joudutaan Työväen marssin ja Kansainvälisen sanat jakamaan pöydille, sillä ilman niitä laulu olisi samanlaista mölinää kuin jääkiekkoilijoiden Maamme -laulu.

Toista oli ennen. Lapuan liikkeen mahtiaikaan vuonna 1933 kiellettiin työväenlaulujen julkinen esittäminen, ja lapualaishenkiset poliisit valvoivat kieltoa tiukasti.

Kun vuonna 1938 oli Suomessa sosiaalidemokraattisten naisten kansainvälinen kokous, naiset vietiin kuudella linja-autolla Helsingistä Porvooseen, jossa ruotsinkieliset poliisit eivät olleet sellaisia fasisteja kuin esimerkiksi Pohjanmaalla.

Poliisit toki valvoivat Porvoon työväentaloa, jonka ikkunat oli avattu helteisen päivän vuoksi. Kun naiset kajauttivat Kansainvälisen, Porvoon poliisipäällikkö komensi miehensä sulkemaan ikkunat, ettei laulu kuulu ulos. Hänen olisi tietenkin pitänyt kieltää se ja määrätä sakot laulajille, mutta vallesmanni ajatteli, että pahempi skandaali syntyy siitä, jos hän kieltää ruotsalaisia, norjalaisia, tanskalaisia, saksalaisia ja ranskalaisia naisia laulamasta Kansainvälistä, joka oli siihen aikaan maailman tunnetuin laulu ja kaikkialla muualla sallittu. Se oli silloin jopa Neuvostoliiton kansallishymni.

Työväenlaulujen julkinen esittämiskielto johti huvittaviin varkauksiin. Työväki varasti suojeluskuntien marssien sävelet ja laati niihin omat taisteluhenkiset sanat. Kun työväentalosta kuului marssilaulu, tyhmät maalaispoliisit tunnistivat sen samaksi, joita he joutuivat laulamaan suojeluskuntien marssiharjoituksissa, eivätkä puuttuneet lain rikkomiseen.

Barrikadimarssin sävel varastettiin Venäjältä, jossa se oli tsaarin henkivartiokaartin tunnus. Mannerheimkin on nuorena kadettina joutunut marssimaan tulevan Barrikadimarssin tahdissa. Moni demari saattoi ällistyä, kun Bobrikovin arkkua saatettiin Helsingissä venäläisen sotilassoittokunnan perässä junaan sävelellä, jota Suomen työväki lauloi omissa tilaisuuksissaan. Sävel oli tietenkin varastettu Venäjältä.

Sota-aikaan suomalaisiin rintamalauluihin säveliksi kelpasi usein venäläinen tai saksalainen versio. Teosto ei ole puuttunut poliittisiin sävelvarkauksiin. Nyt rikokset ovat jo vanhentuneet.

Neuvostoliitossakin poliittiset intohimot ovat vaikuttaneet lauluihin. 1930-luvulla leningradilainen säveltäjä teki kauniin laulun Leningradin iltoja. Stalin inhosi Leningradia ja vaati, että laulu pitää muuttaa Moskovan nimiin. Leningradilaisia lauluntekijöitä harmitti sensuuri, ja kiusallaan he antoivat nimeksi Moskovan esikaupungin iltoja. Suomeksi sen käänsi Skp:n tiedotuspäällikkö, joka ei halunnut ottaa kantaa riitaan, vaan laulun nimeksi tuli Unohtumaton ilta.

Kerro kaverille

Kun maan taloudessa menee huonosti, syyllisiksi leimataan poliitikot ja ammattiliitot. Tänäkin vuonna noin 1 500 yritystä on tehnyt konkurssin, mutta kukaan ei uskalla epäillä yritysjohtajien kykyjä.
Kun on tavannut yritysjohtajia, herää usein epäluulo heidän taidoistaan. Jos 200 kansanedustajan joukossa on monia sellaisia, joille ei antaisi asioitaan hoidettavaksi, niin yritysjohtajissa on todennäköisesti yhtä paljon tomppeleita, jotka ovat saaneet yhtiönsä nurin.
Esimerkiksi pankinjohtajat saivat 1990-luvun alussa aikaan laman, jonka yritysjohtajat panivat pääministeri Harri Holkerin ja valtiovarainministeri Erkki Liikasen syyksi. Ruotsissa oli samanlainen lama, mutta ei siellä syytetty poliitikkoja.

Suomen koululaitos halveksi aikanaan kovasti liikemiehiksi aikovia. Opettajien mielestä oli arvokasta tulla lääkäriksi, tuomariksi tai opettajaksi, mutta liikemiehiksi kelpasivat vain ne, jotka eivät selviytyneet keskikoulusta ja jotka rehtori ohjasi suhteillaan kauppaopistoon.
Kun J. K. Paasikivi sai potkut valtiokonttorin ylitirehtöörin virasta, hän meni johtajaksi Kansallis-Osake-Pankkiin, sillä Suomen pankki ei kelpuuttanut häntä. Paasikiven opettaja Hämeenlinnan lyseosta tuli hänen virkahuoneeseensa ja hakkasi kiukkuisena keppiään lattiaan: ”Kuinka sinä kehtaat, Juho-Kusti, tulla tällaisiin töihin, kun olet saanut hyvän koulutuksenkin. Sinun pitäisi palvella isänmaata.”
Paasikiven aikaan pankinjohtajan työ oli opettajan mielestä ns. paskaduunia.
Yritysjohtajat ovat tehneet usein älyttömiä kauppoja; he ovat ostaneet tolkuttomilla hinnoilla ilmatilaa Euroopasta, hankkineet televisioyhtiöitä maailmalta tuottamaan jättitappioita, myyneet kansallisia aarteita pilkkahinnalla ulkomaille – ja sitten syyttäneet poliitikkoja omista tyhmyyksistään.
Kun yritysjohtajat joskus päättävät kokeilla siipiään politiikassa ja hakeutuvat eduskuntaan, tulokset ovat vaatimattomia. Yritysjohtajien parlamentaariset saavutukset ovat mitättömiä. Parhaimmillaankin he ovat vain hauskoja juttukavereita eduskunnan kahvilassa.
Yritysjohtajien lempiharrastus on ruinata valtion tukea. Tappiot pannaan valtion maksettaviksi ja voitot pidetään itse, kun ne on kierrätetty veroparatiiseihin.

Viime aikoina ovat lisääntyneet vaatimukset, että ammattijärjestöt pitää lakkauttaa, kun ne nostavat työn hintaa ja järjestävät laittomia lakkoja.
Kun yritysjohtajat valittavat lakoissa ja turhissa poissaoloissa menetettyjä työpäiviä, olisi hauska laskea, kuinka monta työtuntia menee siihen, että golf, purjehdus, metsästys, kalastus, hiihto, laskettelu ja monet muut yritysjohtajien harrastukset kuuluvat heidän työsuhde-etuihinsa.
Moni johtaja haluaa lakkauttaa työttömyyskorvaukset, koska ne heidän mielestään kannustavat laiskotteluun. Yhtä hyvin voi laskea, kuinka paljon työttömyyskorvaukset tukevat yrityksiä, että ne voivat kepeästi lomauttaa työntekijänsä ja säilyttää heidät reservinään. Esimerkiksi sopivat vaikkapa autotehdas ja telakat.
Kun kansanedustaja Arto Satonen (kok) vaatii kerjäämisen kieltämistä lailla, hän ei huomaa, että yritykset ovat paljon suurempia kerjäläisiä. Romanille ei ole pakko antaa, mutta yritysjohtajalle on.

Kerro kaverille

Yrittäjien johtaja Jussi Järventaus vaati lomarahojen poistamista työntekijöiltä. Tekemättömästä työstä ei hänen mielestään pidä maksaa palkkaa.

Lomarahaa voi arvioida myös toisella tavalla. Se tuli 1970-luvulla osana palkankorotusta. Yhtä hyvin voi laskea niin, että se on lykättyä palkankorotusta, jonka työnantaja saa pitää vuoden käytössään ilman korkoa. Tuhannen hengen firmassa työnantaja saa parin miljoonan euron korottoman lainan työntekijöiltään joka vuosi.

Järventauksen Yrittäjien liiton kioskeissa summa on pienempi. Suomen yrittäjät on eräänlainen elinkeinoelämän Martta-kerho, jota työnantajien ja palkansaajien järjestöt eivät ole hyväksyneet neuvottelupöytäänsä. Eiväthän Martta-kerhotkaan neuvottele palkoista, vaikka niillä on paljon hyödyllistä toimintaa. Mutta Yrittäjien liitto uhkuu valtaansa, josta näyttävin on toimitusjohtajan korskea työsuhdeauto Jaguar.

Työnantajien hankkeet palkkojen ja etujen alentamiseksi ovat lyhytnäköistä puuhaa. Johtajien miljoonaoptioita puolustetaan sinnikkäästi sillä perusteella, että muutoin johtajat pakenevat ulkomaille. Suomalaisilla yritysjohtajilla ei ole kysyntää ulkomailla, mutta suomalaisia työntekijöitä on mennyt lähes miljoona Amerikkaan, Australiaan, Neuvostoliittoon ja Ruotsiin pakoon työttömyyttä, pieniä palkkoja ja siivotonta kohtelua.

Työnantaja- ja yrittäjäjärjestöissä on taas vireillä massiivinen hanke palkkojen alentamiseksi ja lomien lyhentämiseksi. Elinkeinoelämän 0-linja on käytännössä palkan alennus. Samoin palkkojen sivukulujen leikkaaminen heikentäisi työntekijän sosiaaliturvaa. Sivukuluthan maksetaan niistä rahoista, jotka työntekijä on yritykselle ansainnut.

 
Suomi kilpailee palkkojen alhaisuudessa Espanjan, Portugalin ja Kreikan sarjassa. Kun työnantajat moittivat sosiaaliturvaa siitä, että monet jäävät työttömyysturvan ja asumistuen varaan mieluummin kuin menevät paskaduuniin kurjalla palkalla, voisi moittia työnantajia siitä, että he maksavat niin kurjia palkkoja, että kannattaa mieluummin elää sosiaaliturvan varassa.

Kokoomuksella on parinkymmenen prosentin kannatus, mutta elinkeinoelämän järjestöissä sillä on 96 prosentin kannatus. EK jäsenjärjestöineen, Yrittäjien liitto, kauppakamarit ja muut yrittäjäjärjestöt ovat kokoomuksen miehittämiä, ja ne rahoittavat sellaisia kansanedustajaehdokkaita, jotka ajavat palkkojen ja sosiaaliturvan alennuksia, työsuhdeturvan heikennystä tai ammattijärjestöjen jäsenmaksun perinnän poistamista työnantajilta.

 
Yhä enemmän on otettu käyttöön Lapuan liikkeen tapoja, ettei palkata henkilöitä, jotka ovat ammattijärjestön jäseniä.

 
Ennen kokoomusta hallitsivat sivistysporvarit, mutta nyt puolueessa ovat nousseet valtaan kauppakamarinulikat ja -hempukat, jotka toteuttavat ahneimpien optiorosvojen tahtoa.

Kerro kaverille

Tapasin pari viikkoa sitten Maria Melinin kahvilan terassilla iloisena ja hyväkuntoisena. Hänen seurassaan oli aina hauskaa. Ihastelin hänen uutta Panama-hattuaan, joka oli melkein samanlainen kuin omani.
Seurassamme oli myös entinen kansanedustaja Antero Kekkonen, joka tapaamisemme jälkeen pohti vakavissaan muuttamista Kotkasta Helsinkiin, koska Kotkassa ei koskaan tapaa niin mielenkiintoisia ihmisiä kuin Maria Melin. Eikä tapaa enää, sillä Maria poistui tuntemattoman taudin murtamana.

Viimeisessä keskustelussamme puhuttiin Titosta ja erityisesti hänen vaimostaan Jovankasta. Marian elämänkumppani, makedonialainen Vladimir (Vlada) Tomevski kertoi taustan Jovankan syrjäyttämiselle: ”Jovanka ryhtyi sekaantumaan Jugoslavian asioihin.”
Kun Maria ryhtyi puhumaan kriittisesti Suomen politiikasta, sanoin Vladalle: ”Nyt sinun vaimosi esiintyy Suomen Jovankana.” Muiden mukana Mariakin nauroi.
Maria oli jättänyt aviomiehensä Ingvar S. Melinin jo kaksikymmentä vuotta sitten ja elänyt Vladan kanssa. Kun Ingvar kuoli vuosi sitten, moni kuvitteli, että nyt Mariasta tuli varakas, sillä ex-kansanedustaja, ex-ministeri ja ex-työnantajajohtaja nautti hyvää eläkettä.
Ingvarin pankkitilillä oli kuolinhetkellä 17 senttiä, sillä kansainväliset sijoitushuijarit olivat lypsäneet hänet kuiviin. Ingvarilla ei ollut varaa ostaa edes päivän lehtiä, jotka hän kävi lukemassa eduskunnassa. Hän menehtyikin Rkp:n eduskuntaryhmän lehtinurkkaukseen päivittäisen lukuhetkensä aikana.

Marian nekrologeja lukiessa tunsi tyydytystä siitä, että hänestä kirjoitettiin nyt suurella kunnioituksella. Naistenlehdet olivat leimanneet hänet tyhjäpäiseksi bimboksi, jonka suurimpia saavutuksia olivat upeat vaatteet, joilla hän kohahdutti Linnan juhlien yleisöä.
Naisen on paras olla ruma ja ilkeä, jos haluaa eläissään saada varttitonnareita ja hammaspeikkoja muistuttavien kiukkuisten feministien arvostuksen.
Naisten inho toisia naisia kohtaan on uskomattoman raakaa. Meillä oli porukalla seuraleikki, jossa piti keksiä inhotuimmat naiset. Seurueen naisjäsenet keksivät niitä vaikka kuinka paljon. Naisministerit ja -kansanedustajat pääsivät helposti inhokkilistalle, mutta kun piti keksiä ihailtavia naisia, kukaan ei kelvannut.
Kun joku mies ehdotti ihailtavaa naista listalle, kuului naiskuoron paheksuva ”buu”. Samaan ilmiöön törmäsin kerran Naisasialiitto Unionin vaalivalvojaisissa. Kun eduskuntaan valittujen naisten nimiä ja kuvia alkoi ilmestyä kuvaruutuun, kuului feministien pahansuova ”buu”.
Pahimmat sovinistitkaan eivät herättäneet vastaavaa inhoa.
Pitkän kokemukseni mukaan pahimpia sovinisteja ovat feministit. Nämä ilkeyksien mestarit pitävät huolen siitä, että kauniit, älykkäät ja hauskat naiset saavat arvostuksen vasta kuolemansa jälkeen.

Kerro kaverille

Lehdissä kytätään ahkerasti kansanedustajien poissaoloja ja taksien käyttöä. Niiden häpeälistoja lukiessa asiantuntijalle paljastuu, että parhailla kansanedustajilla on eniten poissaoloja ja he käyttävät ahkerimmin taksia.
Nämä tilastot ruokkivat vain kaunaisten kansalaisten herravihaa. Kansanedustajan kyvyistä ne eivät kerro totuutta. Monella etevällä kansanedustajalla on muutakin puuhaa kuin nuokkua täysistunnoissa kuuntelemassa perussuomalaisten tyhjää lätinää tai seisoa ratikkapysäkillä, kun on kiire hoitamaan jotain tärkeää asiaa.
Puhtain paperein selviävät silmänpalvojat, jotka kiiruhtavat istuntoihin painamaan läsnäolonappia tai valiokuntiin nimenhuutoon. Pian sen jälkeen he katoavat saunaan, lehtisaliin tai kahvilan hauskoihin seurapiireihin.
Vähiten taksia käyttävät silmänpalvojat ovat niitä, jotka tunkevat muiden kyytiin ja livahtavat ensimmäisinä pois – maksamatta.
Voi myös ihmetellä, mitä kieliä kansanedustat ovat oppineet koulussa, sillä eduskunnan ei pitäisi olla kielikoulu.

Kun eduskuntavaaleihin on enää puolitoista vuotta, äänestäjien pitää jo nyt ryhtyä arvioimaan kansanedustajia ja mahdollisia ehdokkaita. Kannattaa panna merkille, ovatko he niin sairaita, että heidän täytyy valintansa jälkeen turvautua eduskunnan mainioihin terveyspalveluihin.
Suuret ammattikunnat – esimerkiksi sairaanhoitajat, lääkärit, opettajat, poliisit ja maanviljelijät – pystyvät valitsemaan eduskuntaan omia ammattiveljiään ja -sisariaan. Kun nämä ryhmät uhkaavat lakolla, heidän ammattikuntaansa kuuluvat kansanedustajat nostavat metelin palkkavaatimusten puolesta, vaikka eduskunnalla ei ole minkäänlaista päätösvaltaa palkka-asioissa.
Röyhkeimpiä omien äänestäjiensä etujen ajajia ovat eduskunnan poliisit, jotka vastustivat yli 80 vuotta vanhan museopoliisin – Liikkuvan poliisin – lakkauttamista. Sitähän tarvittiin 1930-luvulla Lapuan liikkeen ja pirtun salakuljetuksen valvontaan. Kieltolaki ja Lapuan liike lakkautettiin jo kauan sitten. Kun hallitus 1933 päätti kieltää työväen laulujen julkisen esittämisen, Liikkuva poliisi kiersi työväentaloja valvomassa kiellon noudattamista.

Välillä ihmettelee, kuinka tyhmiä ja tietämättömiä äänestäjät ovat, kun he pudottavat eduskunnasta parhaita kansanedustajia. Aikoinaan pudotettiin SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen, kepun Johannes Virolainen, kepun Johannes Leppänen, huomattava nykyisen valtiosäännön luoja, tai vaikkapa demarien Ilkka Taipale, jonka aikaansaannokset ylittävät käsityskyvyn.
1970-luvulla liikenteessä kuoli 1 300 ihmistä joka vuosi, ja
Taipale ryhtyi ajamaan kattonopeutta ja turvavyöpakkoa vastustuksesta huolimatta.  Liikennekuolemat ovat pudonneet lähes 80 prosenttia. Taipale on pelastanut ihmishenkiä enemmän kuin talvisodassa oli kaatuneita.  Pienemmistäkin ansioista pystytetään sankaripatsaita.

Kerro kaverille

Kaupan kassalla ihmetyttää, kuinka harvojen ostokset viittaavat siihen, että heillä tehdään kotona oikeaa ruokaa. Moni äiti ostaa pakastepizzoja, eineksiä tai säilykeruokia. Lapset eivät koskaan opi syömään. Kouluavustajat joutuvat opettamaan heille veitsen ja haarukan käyttöä.
Nuorten naisten aamiainen näyttää olevan pahvimukillinen kahvia, joka nautitaan kävellen tai ratikassa seisten. Lounaaksi syödään salaattia, jonka lähetti tuo työpaikalle. Torin kalatiskillä ei näy rottasalaatilla eläviä nuoria naisia. Jos metsässä näkee nuoren naisen marjassa tai sienessä, hän on joko thaimaalainen tai venäläinen.

Ruokarajoitteista on tullut trendi. Moni nainen ei syö mitään sellaista, jota on joutunut syömään koulussa tai jota ei ole aikaisemmin syönyt. Jostain syystä varsinkin opettajat ovat ravintoloiden riesa, sillä kolme neljäsosaa heistä ei suostu syömään kunnon ruokaa.
Ruokaniuhotus alkoi lähes 50 vuotta sitten, kun lehdet julistivat perunan epäterveelliseksi. Trendinaiset kieltäytyivät perunasta. Sitten tuli vuoroon leipä. Trendiväki lopetti leivän. Sitten olivat vuorossa kerma, maito, sokeri, suola, hauki (elohopeaa), silakka (dioksiinia) ja liha, joka muka aiheuttaa syöpää.
Silakassa on dioksiinia sen verran, että jos sitä syö yhdellä aterialla 210 000 tonnia eli 210 000 000 kiloa, voi sairastua, mutta ei kuole myrkkyyn vaan ylensyömiseen.
On lisääntynyt vastenmielinen tapa, että kylään kutsutuilta pitää kysyä, mitä he eivät suostu syömään. Olen lopettanut tällaisten ihmisten kutsumisen, sillä he ovat huumorintajuttomia ja tylsiä tyyppejä, jotka pilaavat hauskan illallisen. Heistä eläinten tappaminen ruuaksi on epäeettistä. Lihaan tai kalaan ei kosketa eikä ternijuustoakaan maisteta eettisistä syistä, koska se on lehmälapselta riistettyä ruokaa. Eikä tule kuuloonkaan, että tällainen kokolihamies esittäisi vierailullaan vegaaniemännälle, että on allerginen tofumakkaralle, kikhernemuhennokselle tai soijapihveille.
Nämä ruokarajoitteiset tärvelevät myös työpaikkaruokailun, sillä muutaman prosentin vähemmistöryhmä terrorisoi muidenkin ruokanautintoa.

Suomalaisten ravintoloiden taso on viime vuosina noussut huimasti. Jopa kesäkaupungissani Porvoossa on toistakymmentä hyvää ravintolaa ja muutama erinomainen. K-marketista saa tuoreita ostereita, mustekalaa ja etenkin tuoretta kalaa. Teollisuusalueen kätköissä on mainio lihakauppa Herek. Ajat ovat parantuneet siitä, kun pikkukaupungeissa ei ollut kuin onneton pizzeria ja surkeita kauppoja, mitä ne ovat edelleenkin suuressa osassa maaseutua.
Koskahan ihmiset tajuavat, että ruoka on ravinnon lisäksi tärkeä osa kulttuuria. Sen ääressä seurustellaan, kerrotaan hauskoja tarinoita, viihdytään ja nautitaan. Kahvikupinkin kanssa pitää istuutua pöytään ja antaa oma panoksensa elämän laadulle. Nopea työpaikkalounas tekee vain vihaiseksi.

Kerro kaverille