On kärsimys katsoa sitä, kuinka huonosti ihmiset syövät Suomessa. Monet nuoret nauttivat aamiaisensa, soijamaitoon tehdyn latten, seisaaltaan ratikassa. Lounaaksi he ostavat kulkukauppiaalta epämääräistä rottasalaattia. Yliopiston kahvilassa tai työmaaruokalassa he syövät kikhernecurrya, soijakiusausta, luomutofua, ohrapihvejä, linssi-kasvismuhennosta, kasvisgulassikeittoa, kasvismusakaa, kookossosekeittoa tai vastaavaa vihermössöä.
Kotiin mennessään he ostavat hylaviilin ja reilun kaupan banaanin päivälliseksi.
Ei ihme, että työpaikoilla tapaa kuihtuneita nuoria. Epäilen vahvasti, että kasvisruoka näivettää myös älyä ja huumorintajua, sillä ainoa tuntemani älykäs ja huumorintajuinen kasvissyöjä on Pekka Haavisto.
Työnantajatkin ovat lähteneet mukaan köyhdyttämään ruokailua. Jos työntekijöistä on kolme prosenttia kasvissyöjiä, he rettelöivät niin, että ruokalistasta 75 prosenttia on vegaaneille. Työmaaruokalat on rakennettu jonnekin pimeään kellariloukkoon ja niin epäviihtyisiksi, ettei kukaan jää sinne istuskelemaan.
Olin nuorena töissä saksalaisessa lehtitalossa Frankfurtissa. Korkean talon ylimmässä kerroksessa oli kaunis näköalaruokala, jossa oli pöytiin tarjoilu ja maukas kolmen ruokalajin ateria. Sai ostaa olutta, viiniä, samppanjaa ja jopa snapseja, mutta kukaan ei kännännyt. Talossa olleiden lehtien toimittajat ideoivat juttujaan ruokapöydissä. Ruokailu oli työn rento jatke, mitä suomalainen työnantaja ei ymmärrä lainkaan, kun se on tuhonnut työmaaruokailun. Toki se on itselleen rakennuttanut ylimpään kerrokseen maisemasaunan ja edustustilat, joissa tarjoillaan huippukokkien valmistamia herkkuja.
Ruokakulttuurin rappion huomaa monesta asiasta. Kun kutsuu ihmisiä kylään, on etukäteen jätettävä vieraille haastattelulomake, jossa kysytään, mille he ovat allergisia ja mitä he eivät suostu syömään vaikkapa eettisistä syistä. Vihreät taas eivät suostu vastavuoroisesti kunnioittamaan kokolihamiehen ruokavaliota.
Moni nainen ei syö mitään mitä on joutunut syömään koulussa tai ei ole aikaisemmin syönyt. Esimerkiksi tilliliha on monelle ylivoimaista. Eettisistä syistä ei suostuta koskemaan ternijuustoon, koska se on tehty lehmän lapselta riistetystä maidosta.
Ravintoloitsijoiden kokemukset kertovat, että on kaksi ryhmää, joita ei haluta asiakkaiksi, lääkärit ja opettajattaret. Molemmat ovat mestareita kehittämään itselleen allergioita niin, että jokaiselle on räätälöitävä oma menu. Pahempi on vain vihreiden eduskuntaryhmä. Sääliksi käy ryhmän johtajia, jotka joutuvat keksimään yhteisen ruokalajin pikkujouluun.
Katselin töissä ihmetellen nuoria naisia, jotka lämmittivät mikrossa Knorrin pussikeittoja. Kysyin, miten he ruokkivat lapsensa. Naiset katsoivat minua kuin idioottia: ”Kouluhan ruokkii heidät.”
Kysyin rehtorilta, mihin hänen koulunsa on erikoistunut – musiikkiin, urheiluun vai kuvataiteisiin.
Rehtorin vastaus oli: ”Ruokailuun.”
Perjantaisin lapset pitää tankata niin, että he pärjäävät viikonvaihteen yli, kun uusavuttomat äidit eivät osaa tehdä ruokaa. Maanantaiaamuna nälkäiset lapset pitää ruokkia.
Osalle lapsista kouluavustajien pitää opettaa haarukan ja veitsen käyttöä, sillä kotona sitä ei ole opittu. Olisiko syytä vaihtaa äitiä?