Tapasin pari viikkoa sitten Maria Melinin kahvilan terassilla iloisena ja hyväkuntoisena. Hänen seurassaan oli aina hauskaa. Ihastelin hänen uutta Panama-hattuaan, joka oli melkein samanlainen kuin omani.
Seurassamme oli myös entinen kansanedustaja Antero Kekkonen, joka tapaamisemme jälkeen pohti vakavissaan muuttamista Kotkasta Helsinkiin, koska Kotkassa ei koskaan tapaa niin mielenkiintoisia ihmisiä kuin Maria Melin. Eikä tapaa enää, sillä Maria poistui tuntemattoman taudin murtamana.
Viimeisessä keskustelussamme puhuttiin Titosta ja erityisesti hänen vaimostaan Jovankasta. Marian elämänkumppani, makedonialainen Vladimir (Vlada) Tomevski kertoi taustan Jovankan syrjäyttämiselle: ”Jovanka ryhtyi sekaantumaan Jugoslavian asioihin.”
Kun Maria ryhtyi puhumaan kriittisesti Suomen politiikasta, sanoin Vladalle: ”Nyt sinun vaimosi esiintyy Suomen Jovankana.” Muiden mukana Mariakin nauroi.
Maria oli jättänyt aviomiehensä Ingvar S. Melinin jo kaksikymmentä vuotta sitten ja elänyt Vladan kanssa. Kun Ingvar kuoli vuosi sitten, moni kuvitteli, että nyt Mariasta tuli varakas, sillä ex-kansanedustaja, ex-ministeri ja ex-työnantajajohtaja nautti hyvää eläkettä.
Ingvarin pankkitilillä oli kuolinhetkellä 17 senttiä, sillä kansainväliset sijoitushuijarit olivat lypsäneet hänet kuiviin. Ingvarilla ei ollut varaa ostaa edes päivän lehtiä, jotka hän kävi lukemassa eduskunnassa. Hän menehtyikin Rkp:n eduskuntaryhmän lehtinurkkaukseen päivittäisen lukuhetkensä aikana.
Marian nekrologeja lukiessa tunsi tyydytystä siitä, että hänestä kirjoitettiin nyt suurella kunnioituksella. Naistenlehdet olivat leimanneet hänet tyhjäpäiseksi bimboksi, jonka suurimpia saavutuksia olivat upeat vaatteet, joilla hän kohahdutti Linnan juhlien yleisöä.
Naisen on paras olla ruma ja ilkeä, jos haluaa eläissään saada varttitonnareita ja hammaspeikkoja muistuttavien kiukkuisten feministien arvostuksen.
Naisten inho toisia naisia kohtaan on uskomattoman raakaa. Meillä oli porukalla seuraleikki, jossa piti keksiä inhotuimmat naiset. Seurueen naisjäsenet keksivät niitä vaikka kuinka paljon. Naisministerit ja -kansanedustajat pääsivät helposti inhokkilistalle, mutta kun piti keksiä ihailtavia naisia, kukaan ei kelvannut.
Kun joku mies ehdotti ihailtavaa naista listalle, kuului naiskuoron paheksuva ”buu”. Samaan ilmiöön törmäsin kerran Naisasialiitto Unionin vaalivalvojaisissa. Kun eduskuntaan valittujen naisten nimiä ja kuvia alkoi ilmestyä kuvaruutuun, kuului feministien pahansuova ”buu”.
Pahimmat sovinistitkaan eivät herättäneet vastaavaa inhoa.
Pitkän kokemukseni mukaan pahimpia sovinisteja ovat feministit. Nämä ilkeyksien mestarit pitävät huolen siitä, että kauniit, älykkäät ja hauskat naiset saavat arvostuksen vasta kuolemansa jälkeen.