Kun maan taloudessa menee huonosti, syyllisiksi leimataan poliitikot ja ammattiliitot. Tänäkin vuonna noin 1 500 yritystä on tehnyt konkurssin, mutta kukaan ei uskalla epäillä yritysjohtajien kykyjä.
Kun on tavannut yritysjohtajia, herää usein epäluulo heidän taidoistaan. Jos 200 kansanedustajan joukossa on monia sellaisia, joille ei antaisi asioitaan hoidettavaksi, niin yritysjohtajissa on todennäköisesti yhtä paljon tomppeleita, jotka ovat saaneet yhtiönsä nurin.
Esimerkiksi pankinjohtajat saivat 1990-luvun alussa aikaan laman, jonka yritysjohtajat panivat pääministeri Harri Holkerin ja valtiovarainministeri Erkki Liikasen syyksi. Ruotsissa oli samanlainen lama, mutta ei siellä syytetty poliitikkoja.
Suomen koululaitos halveksi aikanaan kovasti liikemiehiksi aikovia. Opettajien mielestä oli arvokasta tulla lääkäriksi, tuomariksi tai opettajaksi, mutta liikemiehiksi kelpasivat vain ne, jotka eivät selviytyneet keskikoulusta ja jotka rehtori ohjasi suhteillaan kauppaopistoon.
Kun J. K. Paasikivi sai potkut valtiokonttorin ylitirehtöörin virasta, hän meni johtajaksi Kansallis-Osake-Pankkiin, sillä Suomen pankki ei kelpuuttanut häntä. Paasikiven opettaja Hämeenlinnan lyseosta tuli hänen virkahuoneeseensa ja hakkasi kiukkuisena keppiään lattiaan: ”Kuinka sinä kehtaat, Juho-Kusti, tulla tällaisiin töihin, kun olet saanut hyvän koulutuksenkin. Sinun pitäisi palvella isänmaata.”
Paasikiven aikaan pankinjohtajan työ oli opettajan mielestä ns. paskaduunia.
Yritysjohtajat ovat tehneet usein älyttömiä kauppoja; he ovat ostaneet tolkuttomilla hinnoilla ilmatilaa Euroopasta, hankkineet televisioyhtiöitä maailmalta tuottamaan jättitappioita, myyneet kansallisia aarteita pilkkahinnalla ulkomaille – ja sitten syyttäneet poliitikkoja omista tyhmyyksistään.
Kun yritysjohtajat joskus päättävät kokeilla siipiään politiikassa ja hakeutuvat eduskuntaan, tulokset ovat vaatimattomia. Yritysjohtajien parlamentaariset saavutukset ovat mitättömiä. Parhaimmillaankin he ovat vain hauskoja juttukavereita eduskunnan kahvilassa.
Yritysjohtajien lempiharrastus on ruinata valtion tukea. Tappiot pannaan valtion maksettaviksi ja voitot pidetään itse, kun ne on kierrätetty veroparatiiseihin.
Viime aikoina ovat lisääntyneet vaatimukset, että ammattijärjestöt pitää lakkauttaa, kun ne nostavat työn hintaa ja järjestävät laittomia lakkoja.
Kun yritysjohtajat valittavat lakoissa ja turhissa poissaoloissa menetettyjä työpäiviä, olisi hauska laskea, kuinka monta työtuntia menee siihen, että golf, purjehdus, metsästys, kalastus, hiihto, laskettelu ja monet muut yritysjohtajien harrastukset kuuluvat heidän työsuhde-etuihinsa.
Moni johtaja haluaa lakkauttaa työttömyyskorvaukset, koska ne heidän mielestään kannustavat laiskotteluun. Yhtä hyvin voi laskea, kuinka paljon työttömyyskorvaukset tukevat yrityksiä, että ne voivat kepeästi lomauttaa työntekijänsä ja säilyttää heidät reservinään. Esimerkiksi sopivat vaikkapa autotehdas ja telakat.
Kun kansanedustaja Arto Satonen (kok) vaatii kerjäämisen kieltämistä lailla, hän ei huomaa, että yritykset ovat paljon suurempia kerjäläisiä. Romanille ei ole pakko antaa, mutta yritysjohtajalle on.