Eduskunta on vähitellen muuttunut yhden asian kansanedustajien joukoksi. Poliisikansanedustajat innostuvat vain rikos- ja oikeusasioista. Lääkärikansanedustajat ovat aktiivisia Lääkäriliiton asioissa. Sairaanhoitajat keskittyvät Tehyn ja hoitajien asioihin.
Jos maassa olisi poliiseja, lääkäreitä ja sairaanhoitajia suhteessa yhtä paljon kuin heitä on eduskunnassa, meillä olisi yhteensä 600 000 poliisia, lääkäriä ja sairaanhoitajaa. Kyllä olisi turvallista ja terveellistä elää.
Ruotsinkielisille kansanedustajille vain ruotsinkielisten etuoikeudet ovat tärkeitä. Kokoomuksen kauppakamarinulikat ajavat verohelpotuksia rikkaille ja valtion tukiaisia yrityksille.
Keskustan kansanedustajat huolehtivat siitä, että maaseudun väki saa kato-, tulva- ja lukemattomat muut korvauksensa.
Kepulle on tärkeää, että se saa pitää vallassaan pienet elättikunnat, joiden kustannuksista puolet tulee valtion kassasta. Kepun luonnoton valta perustuu juuri tähän kuntakoneistoon. Se elättää tuhatmäärin kepulaisia kunnanjohtajia ja virkamiehiä. Elättikunnat voivat jakaa koulukyydit, teiden ylläpidon, rakennusurakat jne. omilleen. Sitä eivät edes maailman korruptiotutkijat huomaa.
Hevoset ovat aikoinaan luoneet kuntarajat, kun piti päästä kirkkoon, hautuumaalle ja oppikouluun kunnan keskustaan hevoskyydillä.
Hevosten luomia kuntia yrittävät nyt Kepun aasit säilyttää.
Historiallisesti pienten elinkelvottomien kuntien elämän turvasi pitkään Helsingin pikkuinen Kulosaari. Kun Helsinki aikoi liittää sen itseensä 30-luvulla, Kulosaaressa asuvat laivanvarustajat halusivat säilyttää itsenäisyytensä ja ennen kaikkea kolmen pennin veroäyrinsä.
Suuri osa Suomen kauppalaivastoa oli rekisteröity Kulosaareen, ja laivanvarustajat pyysivät sen ajan huippujuristilta pakkoliitosta vastustavan lausunnon. Juristi oli K. J. Ståhlberg, itsekin Kulosaaren veroparatiisin asukas. Vuonna 1946 Kulosaari liitettiin lopulta Helsinkiin sillä ehdolla, että Helsinki hoitaa sen tiet ja kadut. Tähän Kulosaaren ennakkotapaukseen Maalaisliitto-Kepu on aina nojannut vastustaessaan kuntien pakkoliitoksia. Kulosaaren ero Kepun elättikuntiin verrattuna on se, että laivanvarustajat pystyivät itse maksamaan kuntansa menot.
Kuntien kummallisuuksiin kuuluu myös Espoo, jolle on annettu jopa kaupunkioikeudet, vaikka se on vain kokoelma kyliä. Kukaan ei kerro osoitteekseen Espoota, vaan sanoo asuvansa Tapiolassa, Haukilahdessa tai Olarissa. Kun espoolainen nousee taksiin, hän sanoo: ”Kaupunkiin”. Hän tarkoittaa Helsinkiä.
Aamuisin espoolaiset köröttelevät autoissaan töihin Helsinkiin ja iltaisin takaisin Auschwitzia muistuttaviin rivitaloslummeihinsa, ”kaupunkiin”, josta urbaani elämä on sammunut. Tapiolastakin on tullut rollaattorilähiö. Espoo vastustaa synkeästi liittämistä Helsinkiin, mutta havittelee aluevaltauksia Kirkkonummen suunnalta.